Monday, January 23, 2006

Ei vastauksia

Ilmoitukseeni ei ole tullut ainuttakaan vastausta, joskaan en niitä näin nopeasti odottanutkaan. Itseasiassa luulen, että niitä ei tule lainkaan. Ilmoitus on liian harmaa, massaan hukkuva ja monessa mielessä intohimoton. Yhdenlajiseksi se on liian lyhyt, toisenlajiseksi liian pitkä ja viimeisenkin mahdollisuuden virtuaalimenestykseltä vie ruumiillisuuden puute. Enemmän hikeä ja himoa ja vähemmän nössöyttä. Siinä uuden reseptin perusainekset. On yritettävä profiloitua, on erotuttava. Seksihakemus on työhakemus. Puoliksi epäonnistuneen haastattelun voi korjata ulkonäöllä.

Muistan laittaneeni ilmoituksen aikaisemminkin. Siihen vastattiin, mutta torjuin vastaukset mielenkiinnottomina, vaikka joukossa oli kelpo yrittäjiä. Jos joku on minusta kiinnostunut, osoittakoot sen.

Häpeän! Aivan kuin minulla olisi varaa torjua, kuvitella olevani niin monien yläpuolella, eri luokkaa. Hyi ja yäk mitä narsismia.

Mittasin kaluni. Se on täydessä tällingissä 17-19 senttinen mittaustavasta riippuen. En ole koskaan ollut siitä huolissani vaan pikemminkin ylpeä, koska se on minusta kaunis omalla tavallaan. Kauniimpi kuin monilla muilla. Mutta ehkä rujo olisi kiihottavampi. Olisiko?

Lihakauppa on raadollista, nopeiden mielikuvien pudotusleikkiä. Kannattaisikohan minun näpsäistä kalustani otos ja liittää se ilmoitukseen? Selailijat eivät takerru sanoihin, jotka toistuvat samanmuotoisina ilmoituksesta toiseen, mutta kuvat kiihottavat mielen, ankkuroivat sen paikalleen ja kiinnittävät huomion myös tekstiin.

Olen taas väsynyt, oi maanantai. Perkele!

Saturday, January 21, 2006

Jos saisin seuraa ja olisi kesä

Laitoin ilmoituksen. Mitä siitä seuraa? On helppo ennustaa, ettei mitään.

O.K., myönnän reaaliteetit.

Jos suostuisin - oikeammin uskaltaisin - pelkkään seksiin, seuraa olisi tarjolla valittavaksi saakka. Palstat pursuavat kokeilunhaluisia bi-miehiä(?) ja homoja, jotka suostuisivat tekemään temput vaivattomasti puistikossa, autossa tai julkisessa WC:ssä. Ja seksiähän minä haluan. Mutta en kenen tahansa kanssa. Naisiakin haluan, mutta en ketä tahansa. Haluan tunnelman, vastavuoroisen kosketuksen. Tahdon ilmapiirin, SELLAISEN ilmapiirin. Mikä se nyt sitten onkaan?

Millainen ilmoituksen pitäisi olla? Faktat lyhyesti listattuna vai ehkä fantasia? Pitäisikö korostaa henkisiä ominaisuuksia ja arvoja vai mitata kalu ja tarjota kylmät luvut? Jos faktailmoitukseni ei kanna hedelmää, yritän muuta. Mittaan nyt ainakin sen kalun, mutta miten se mitataan? Mistä mihin?

Ja ainahan voin haaveilla, antaa tilaa unelmille, salaiselle miesrakastajalle, jota tapaisin kesällä satunnaisesti, silloin kun haluttaisi.

Makaat kalliolla vatsallasi, jalat houkuttelevasti levällään. Levitän aurinkoöljyä selkääsi kevyesti pyöritellen. Sivelen liukkailla sormillani kylkesi, pakaroidesi uikkareista esiin pistävät kaaret ja karvaiset reitesi ja vilkaisen sitten sivuilleni: lähimmät ihmiset ovat vasemmalla sadan metrin päässä. Riittävän lähellä näkemään, mutta liian kaukana olemaan varmoja. Haluan ottaa riskin ja nostan välinpitämättömästi laukkuni uuteen paikkaan, suojaksi. Puristelen pakaroitasi ja kosketan peppureikääsi. Suutelen ohimennen niskaasi, kuin huomaamatta, ja jatkan sormeni pyörittämistä reiälläsi.

Kun meidän molempien halut ovat suuria ja vahvoja, kysyn, tahdotko mennä uimaan.
-Kylmää, sanot.
Ja viittaat ohitseni, vähän kauemmas, jotain muuta ehdottaen.

Kävelemme pukukopeille etumukset pullottaen. Kierrämme häveliäästi suurimmat ryhmät ja pidämme toisiimme etäisyyttä. Kopit ovat enimmäkseen tyhjiä, mutta toisissa, joissain harvoissa, on ihmisiä. Valitsemme laitimmaisen. Sen ovi avautuu sisäänpäin ja on korkea, mutta alhaalla on tilaa, josta voi kurkistaa sisään, onko koppi tyhjä.

Tietenkin me otamme riskin. Nojaudut ovea vasten ja vedän uikkarisi nilkkoihin. Laskeudun polvilleni tietäen, että kuka tahansa sisään kurkistava voi nopealla silmäyksellä arvata, mitä teemme. Mutta ehkä se on enemmän kiihottavaa kuin arkailuttavaa. Ja sitäpaitsi laukeat nopeasti ja nielen lastisi viimeistä pisaraa myöten, ettei meistä jäisi todisteita. Sinä teet samoin, minkä jälkeen olemme molemmat tyydytettyjä.

Sitten palaamme ottamaan aurinkoa ja alamme kiihottua, puhuen ja salaa kosketellen, seuraavaa kertaa varten.



Mistä seuraa?

Mistä saan seuraa? Hiivinkö kortsun kanssa puistopusikkoon ja vedän pöksyt kinttuun jahka pakkanen lientyy?

Laitanko ilmoituksen nettiin? Sopivat sanamuodot kenties houkuttelisivat seuraa, mutta minkälaista?

Menenkö tuijotettavaksi alan paikkaan ja laahaudun ujoja kokeilijoita harrastavan alan taitajan mukana viinanhöyryisiin hetkiin, joista tuskin irtoaa syvempää nautintoa?

Miten voi tutustua mukiinmenevään ihmiseen, jonka kanssa ajatuset, arvot, läheisyys ja luottamus ja rehellisyys kohtaavat? Arvaan etten mitenkään. Homot ja bi:t asettavat seksin etusijalle. Heidän on pakko koska tarjontaa on paljon vähemmän kuin heteroilla.

BÄNG!

Friday, January 20, 2006

Rationaalinen tyydytys

Rationaalinen tyydytys on sitä, että tulee tyydytetyksi kun haluaa ja jaksaa tyydyttää, kun toinen himoitsee. Ei näin suoraviivaisesti ehkä, ei kai miestenkään kesken, mutta välineellisesti, ahnaasti. Lihassa.

Maanantai. Olen väsynyt kun herätät minut. Kello on viisi aamulla, seisot suihkun jäljiltä alastomana ja vettä valuvana, kyrpä pystyssä kuin hyökkäävän sotajoukon keihäät.
-Mulla on reilu vartti aikaa, kerrot ja työnnät alleni ylimääräiset tyynyt ja peiton, levität jalkojani ja asettelet pyllyni sopivasti pystyyn. Työnnät voidepullon reikääni vasten ja puristat. Kylmää.
-Älä, sanon puoliunisena ja tahdottomana viileyden virratessa sisääni. Levität voidetta nopeasti sormellasi, ujutat sormeasi sentin sisääni, vedät sen pois ja olet valmis. Minä en. Mutta olen uninen, eivätkä rennot lihakseni vastusta kyrpäsi sukellusta.

Se ei ole kipua, mutta ei nautintoakaan. Se on välinpitämättömyyttä. Haluan kuitenkin huomioida sinut niin kuin rakastaja ja alan ähkiä.
-Ooh, ääh, lisääää...
-Lisää...
Sinäkin tiedät, että se on näytelmä, mutta yhtä kaikki se on kiihottavaa näytelmä. Ynähtelet aidosta nautinnosta ja minä ähkin nautintoasi lisätäkseni. Yritän löytää sopivaa rytmiä, työntelen pyllynposkiani lanteitasi vasten.

Sitten se onkin jo ohi. Käyt nopealla pesulla ja lähdet. Minä kokeilen nesteistäsi ja rasvasta liukasta pyllyäni sormellani ja hyväilen sitä hetken samalla runkaten, kunnes nukahdan likaisille lakanoille.




Thursday, December 22, 2005

Väsyttää edelleen

Kohta on joulu ja pääsen lomalle. Väsyttää. Olisin halunnut aamulla, mutta hän käänsi kylkeä. Hänen tarpeensa pitää rakentaa tai houkutella esiin, minun tarpeitani ei tarvitse huomioida. Miehen ja naisen liitto ei ole symmetrinen: toisella on enemmän oikeuksia.

Friday, December 16, 2005

Valheiden laulu

Olen väsynyt. Väsynyt lauluni valheeseen niin kuin Leino kirjoitti. En ymmärrä, mitä teen suhteessani väärin. En edes aavista. Dialogi on katkennut. Kannan sisälläni näytelmää, jonka puen hänen seurassaan ennalta harkituiksi vuorosanoiksi pyrkien kohti ehjää draaman maailmaa, joka käännekohtien kautta päättyy ratkaisuun. Mikä se ratkaisu on?

Tiedän kyllä, että hänen tai heidän maailmastaan katsoen olen vaikeasti luettava ja ennalta arvaamaton. Tiedän kyllä. En voi vaatia häntä ymmärtämään enempää kuin hän ymmärtää. Ymmärrystä ei voi valita.

En voi vaatia häntä kunnioittamaan minua enempää kuin hän minua kunnioittaa. Kunnioitusta ei voi valita.

En voi vaatia häntä osoittamaan minulle hellyyttä enempää kuin hän osoittaa. Halua puhua käsien kielellä ei voi valita.

On sattumaa, miten tarpeet ja toiveet kussakin suhteessa ja kussakin hetkessä toteutuvat. Jos ei malta odottaa, suhde katkeaa, koska ihmisten välinen yhteys on modeemiyhteys. Se on hidas ja kärsivällisyyttä vaativa ja katkeileva. Liika odottaminen taas näivettää dialogin kahdeksi monologiksi, jolloin jäljelle jää absurdi juoneton näytelmä, jota kulttuurissamme on tapana nimittää sitoutumiseksi.

Yhteys. Voiko se olla muuta kuin valheiden laulu? Ehkä se voi. Ehkä silloin, kun himo ylittää järjen ja kulttuurin eikä siihen liity laskelmointia vaan se on yhteistä ja jaettua. Ehkä sellainen himo on mahdollista vain miehen ja miehen tai naisen ja naisen välillä. Eri sukupuolten himo ei voi olla yhteistä ja jaettua, vaan ainoastaan dialogista. Valheiden katkaisuun tarvitaan yhteinen monologi, ei dialogia.

Käytännössä yhteinen monologi tarkoittaa sitä, että paineet kasautuvat, eikä mieleen mahdu muuta kuin halu purkaa ne, minkä jälkeen kohdalle vielä sattuu ihminen, joka tuntee samalla tavalla ja tietää keinot ja jakaa käytännöt.

Tuesday, December 13, 2005

Nautinnollista häpeää tai toisinpäin

Se on häpeällinen toive, jota ei saa lausua ääneen silloinkaan, kun tavoitteena on pelkkä nautinto, mutta tarttuessasi määrätietoisesti nilkkoihini ja painaessasi ne kohti hartioitani, en vastusta, vaan annan sinun asettaa minut kuin tarjottimelle. Nyt olen auki ja näkyvä, ja kun pääsi painuu alas, luovun kaikesta häpeästä ja moraalittomuuden painosta ja otan vastaan kielesi, jonka painat arkailematta suoraan keskelle herkintäni, levität sen reunoja ja nuolet kuin kissa turkkiaan: Pitkin, hartain ja raskain lipaisuin, jotka värisyttävät hermonpäitäni ja vellovat sisälläni myrskyävinä aaltoina, joiden kuohuvat harjat murtuvat toinen toisensa perään nautinnon maljaani.

Ja juuri oikealla hetkellä siirryt eteenpäin kuin tietäen, milloin eläimellisen nautintoni huippu alkaa turtua, ja otat suuhusi kivekseni, jota alat imeä. Vain pienen hetken se tuntuu epämiellyttävältä, siltä kuin joku kutittaisi yllättäen, mutta sitten vatsanpohjassani kiemurteleva käärme oikenee ja tunnen vain suusi lämmön, kielesi pehmeän työn ja kätesi, joka hapuilee ylöspäin pitkin kylkeni herkkää kaarta.

Käännyt ympäri ja lasket jalkani alas. Uudelleen pystyyn noussut miehuutesi jää lepäämään rinnalleni kun pujotat sormesi pyllylleni, vedät rajusti puristellen pakaroitani auki ja työnnät sitten sormeasi sisääni, mutta vai vähän, ehkä puoli senttiä tai vielä vähemmän, ainoastaan sen verran, että tunnen sen levittävän kokematonta lihaani. Sitten tartut kyrpääni toisella kädelläsi ja otat sen samalla suuhusi. Nopea, raju ja tunteeton suun ja käden rytmikäs limittyvä liike ei anna minulle aikaa tai mahdollisuutta odottaa, vaan laukaisee minut pakottaen ja vaatien.

Purkautuminen on syvä ja kouraiseva, ja huudan. Kiemurtelen lakanalla ja annan nautinnon roiskua ulos kullistani ja suustani ja katson kuinka se peittää kasvosi.

Sen jälkeen on tyhjää.


Peppu on kai neutraali, sievistelevä. Pylly on arkisempi ja liitetään lapsiin. Perse on ruma, rivo ja pejoratiivinen. No, sana kuin sana, niin sen kohde säilyy.

Monille homouden tai poikarakkauden syvin olemus tuntuu näyttäytyvän vain ja ainoastaan anaaliaktina huolimatta siitä, ettei hommaa harjoita homoistakaan kuin alle puolet. Anaaliseksi naisen kanssa ei kauhistuta likikään yhtä montaa ja pimpsan nuolemisen hyväksyvät useimmat, vaikkei sekään kolo maailman puhtaimpia sopukoita liene.

Ehkä minäkin voisin aktia kokeilla, varovasti tietenkin huolellisen syväpesun jälkeen, jos olisin sopivassa mielentilassa ja erityisen luottavaisella mielellä. Helppoa se ei minulle olisi pelkojeni ja häpeäni vuoksi. Kuulun näet niihin luterilaisesti kasvatettuihin, joihin on lapsena iskostettu kulttuurissamme kulkeva peruskäsitys siitä, mihin seksi kuuluu, miten sitä tulee harrastaa ja miten siitä saa nauttia.

Niin luterilainen en kuitenkaan ole, ettenkö haluaisi koskettaa ja tulla kosketelluksi pepusta. Jos Luoja sittenkin on, niin syyttäkööt vain itseään, koska loi hermokimppuja pakaroiden väliin.

Ryhmittelyä

Bi:t ja identiteetti. Lesbot ja identiteetti. Homot ja identiteetti. Ja minä.

Kenties huidon harhaan, mutta silti blogien salliman liikkumavaran turvin uskallan väittää, että kaikkein mustasukkaisimpia identiteetistään ovat lesbot. Eivät heistäkään toki kaikki, mutta osa. Se osa, joka kärkkäästi nimeää naisia harrastavat ei-lesbot fantasioiden perässä juokseviksi muodin ja teeveen suoltaman tajunnanvirran orjiksi.

Homojen keskuudessa sen sijaan taitaa kelvata mies kuin mies, kunhan hän ymmärtää antaa. Suhtautuminen seksuaalista latausta nostattaviin kanssaeläjiin on teoreettisen erittelyn sijaan käytännöllinen.

Bi:t jaan mielessäni neljään ryhmään:
a) Aidot bi:t, jotka tuntevat seksuaalista halua, romanttista halua ja sitoutumishalua sekä miehiin että naisiin.
b) Bi:t, jotka tuntevat romanttista halua ja sitoutumishalua joko miehiin tai naisiin ja sen lisäksi tuntevat seksuaalista halua kumpaankin sukupuoleen.
c) Bi:t, jotka tuntevat romanttista halua ja sitoutumishalua joko miehiin tai naisiin, mutta pystyvät harrastamaan seksiä myös toisen sukupuolen kanssa ja erityisesti fantasioivat siitä.
d) Tähän ryhmään kuuluu yliseksuaalisten (ilman negatiivista sävyä) ihmisten joukko, joka pystyy harrastamaan seksiä monimuotoisesti melkein miten tahansa ja kenen tahansa kanssa tykyttävien himojensa ajamana. ”Halun ajamana illoin heitän…” kirjoitti Neruda. Jotain tuohon tapaan. Tarkistan.
e) Begirly

Jaottelu on perustavanlaatuista tuubaa, eikä huomioi mitään niistä psykologisista ja asenteellisista tekijöistä, jotka selittäisivät ilmiötä ja sen monimuotoisuutta paremmin. Tein jaottelun, koska haluan kuulua johonkin ryhmään enkä halua olla humanistisesti kiemurteleva. Väitteestä seuraa ajattelua. Siis yksristikaks ja vastaus on…
-
-
-
Cd. Ei ole epäilystäkään, ettenkö pystyisi harrastamaan himokasta seksiä miehen kanssa ja yhtä selvää on se, että ajautuisin tilanteeseen villisti kiemurtelevan ja tukevasti ruokitun seksuaalisen mieleni ohjaamana. Mutta olenko bi? En kai sentään. Mutta miksi minun pitäisikään? Kuka on sanonut, etten saisi leikitellä seksuaalisuudellani juuri niin kuin tahdon? Joku kirkkosetä kai, jonka mielipide ja moraalikäsitys on kuollut jo kauan sitten ruumiin mukana. Siis leikittelen.

Olen niellyt hänen lastinsa, noussut pystyyn ja odotan vastapalvelusta.

Monday, December 12, 2005

Paljas nautinto

Sulkeutuneet silmäsi, puoliavoimet huulesi ja kiihtynyt hengityksesi paljastaa, ettet halua rakastella, vaan saada nautinnon. Ja kun katson miehuuttasi, joka seisoo jykevänä kuin vanha tammi, jonka pinnassa kulkevat monet kohoumat ja juonteet, ja näen terskasi, jonka erottaa kalusi varresta jyrkkärajainen kauniisti pyöristynyt räystäs, jonka yläpuolella kalusi suipponee ylös saakka ja päättyy pieneen vakoon, joka kutsuu uteliasta kieltä, tiedän, että haluan antaa sinulle sen, mitä sinä haluat saada.

Puristan huuleni pingottuneen terskasi alapuolelle ja alan runkata miehuutesi päätä pienin nykivin liikkein. Pidän huuleni tiukasti yhdessä ja annan räystääsi taipua edestakaisin huulteni suojassa. Varon kostuttamasta ihoasi, koska nautintosi - niin toivon - syntyy hankauksesta, joka kuumentaa herkkää ihoasi ja ärsyttää sitä sopivasti. Ei liikaa, vaan juuri sopivasti - niin että pienen pienet kipinät ihosi pinnalla eivät ylly kivuksi vaan sulavat nautinnoksi.

Sitten käyn päällesi ja raotan huuleni, ojennan kieleni ja pyöritän sitä terskasi vaossa. Siirryn alemmas, kostutan vartesi märäksi kunnes se kiiltelee yltäpäältä ja ohjaan huuleni uudestaan terskallesi. Hitaasti alas liukuen tunnustelen huulillani ja suullani jokaisen suonesi ja kyrpäsi kohouman, maistelen sen makua ja aistin sen sykkeen. Kun en saa enää nieltyä sauvaasi syvemmälle, palaan yhtä hitaasti takaisin ylös, sitten vähän nopeammin takaisin alas ja taas ylös.

Etsin rytmin, joka ei pakota sinua purkautumaan, mutta mahdollistaa sen. Haluan, että saat säädellä itse nautintosi, pidättää sitä hetken jos haluat ja sitten antaa sen vyöryä yhtä aikaa ulos ja sisällesi. Nain kulliasi suullani hartaasti keskittyen, kunnes sauvasi alkaa liikahdella sivuittain suussani ja lantiosi nousee. Silloin lopetan ja valmistaudun. Annan paksun, runsaan lastisi roiskua rytmikkäin purskahduksin sisälleni ja nielen sen laskematta kyrpääsi suustani. Kun rauhoitut, puhdistan elimesi varovasti ja nousen katsomaan sinua.


Ajatelkaa, jos nautinnon saisi nautinnosta. Jos nautinnon voisi ostaa teoilla. Jos voisi sopia, että minä hieron pohkeesi, hyväilen peppuasi ja runkkaan sinut ja sitten sinä otat minulta suihin.

Niin voi yrittää tehdä naisenkin kanssa ja joskus se onnistuu. Vai tapaanko vääränlaisia naisia?

Ehtoja

Kuulun siihen monien mielestä umpimieliseen ja elämänilottomaan joukkoon, joka aloittaa lauantai-iltansa hiihtolenkillä, jatkaa sitä luontodokkarilla tai pullanleivonnalla ja päättää sen leffaan, Frasieriin tai kirjaan. Yhden yön suhteita minulla ei ole, eikä niitä ehkä tulekaan, vaikka en periaatteellisesti tai moraalisesti pikapanoja vastusta. Kukin ohjatkoon käyttäytymistään halujensa ja taipumustensa mukaan. Minusta tuntematon iho ja ihminen yhdistettynä erilaisten eritteiden ja halujen vaihtoon on luontaantyöntävä. Hyi!

On siis selvää, että ennen kuin olisin antanut käsieni vaeltaa miehen saippuaisen vartalon houkuttelevilla kaarilla ja seurannut johdattelevaa kättä lakanoihin, olisi antautumista edeltänyt tutustuminen ja rehellisten eleiden ja sanojen sarja, jonka avulla olisi selvitetty muutamia perusasioita kuten toiveet, tarpeet ja! Niin, alkoholinkäyttö.

En sylje lasiin, mutta en oksennakaan. Muutama lasillinen viiniä kiihdyttää kohtuudella mieltä ja loihtii sielunmaisemaan eloisia varjoja, mutta neljäs lasillinen alkaa turruttaa ja viimeistään viides on jo liikaa. Suomeksi sanottuna: Jos jossain on miellyttävä mies, joka haluaa ottaa keskimittaisen tai vähän suuremman sauvani suuhunsa ja antaa omansa kieleni ulottuville ja huulieni väliin, on hänen oltava selvin päin.

Jäimme siis tarinassa siihen – pienen mutkan kautta – että olen löytänyt kohtuutta kannattavan mukavan miehen, olemme pesseet toisemme ja rohjenneet sänkyyn, jossa olen laskenut käteni hänen alastomalle alavatsalleen…